Mikäs sen mukavampi vastapaino arkielämälle kuin ahdistava koe-elämä! Äikän koe ei kyllä edes ahdistanut tai stressannut tai mitään. Luin asiallisesti puolet kirjasta ja selasin muutaman monisteen. Lisäks olin jopa kuunnellut tunnilla, se on mun paras koetaktiikka, aina!
Musta tuntuu että mun elämä on ollut viime aikoina jokseenkin olematonta. Oon ollu kipeä (ääni on edelleen käheä, kuulostan teinipojalta äänenmurroksessa!), enkä voi vieläkään edes laulaa! Hiusten kuivaaminen aamulla (sekä ripsarin laittaminen) on ihan hirmu vaikeeta ilman hyräilyä ja/tai laulamista! Oon vaan tottunu lallattelemaan aamulla oman fiiliksen mukaisesti. Se jotenkin pistää päivän käyntiin, eräänlaista terapiaa.
Mun taiteellisuus kukkii oudosti. Mulle tulee päähän ihme välähdyksiä erilaisista töistä, jotka haluaisin toteuttaa! Sitten on vaan pakko luonnostella niitä välähdyksiä paperille, että muistan ne jälkeenkinpäin. Huh, onneksi en ole hullu, pelkästään omalaatuinen.
Mun on pakko todeta, että eräs vuosikurssini poika teki mut tänään jotenkin hyvin iloiseksi. Oli kiva huomata että toinen uskaltaa tulla juttelemaan ja heittämään läppää, kun joskus vaan tuntuu että meidän vuosikurssin pojat on edelleen "apua, tyttöjä" -tilassa. Siitä tuli hirmu hyvä mieli, arvostan! :)
Mulle välähdykset " hyvistä " idoista tulee aina illalla just enne nukkumaan menoa.. Tiiätkö sen hetken just kun melkein nukahtaa muttei ei kuitenkaan ja kelailee kaikkea outo pienessä päässään... Tai sitten vaihtoehtosesti herään keskellä yötä ja tulee joko "super" idea! Hassua! Onneks olen kuitenkin semmosta tyyppiä että muistan mitä olen ajatellut ja muistellut! (unien tarkalleen muistaminen ei ole ollut minulle koskaan haaste!)
VastaaPoista