tiistai, 27. joulukuuta 2011

Kirjoita, tyttö, kirjoita!

Jep, minä rakastan kirjoittaa. Ja aion käyttää tätä rakkautta siten, että kirjoitan ylös aatteitani, mielipiteitäni, tarinoitani elämästä ja yleisesti purevia juttuja omaan kirjoitusvihkooni! Ihanaa kun voi kirjottaa vapaasti, eikä tarvitse pelätä että kohta joku hyökkää sanomaan: "Juttusi haisee!" tai "Epärealistista!" tai "OMG, miten voit sanoo noin!?". Kyllä, itselle kirjoittaminen on äärimmäisen terapeuttista ja vapauttavaa. Salaiset teinityttöfantasiani toivovat, että joskus tulevaisuudessa voisin käyttää niitä tekstejä vaikka novellikokoelman tekoon tai johonkin vastaavaan.

Yleisesti sorrun koulutöissä jopa jaaritteluun. Toisinaan en jaksa selitellä sitä pahaa tapaa, mutta täällä minulla on siihenkin mahdollisuus: Lukuelämys. Haluan tuottaa lukijalleni sen suuren ja ihanan tunteen, että hei, tähän voin samaistua. Tai että olipa nokkela kohta. Ahaa, oivalsinpas jotakin hienoa! Tai mikä parasta, onnistuisin liikuttamaan jonkun kyyneliin asti. Naurettavaa ehkä, mutta suloista. Haluan tuottaa suuria tunteita, sillä itse janoan niitä elämältäni.

Kirjoittaminen on myös portti itsetutkiskeluun. Onhan minulla päiväkirjakin sitä varten, mutta kun kirjoittaa vapaasti tarinaa tai muuta luovempaa, joutuu todella katselemaan maailmaa muilla silmillä. Miettimään, miksi valitsee tietyt sanat, miksi jokin adjektiivi kuvaa jonkinlaista ihmistä. Ja mikä parasta, mistä voin ottaa vaikutteita mihinkin! Joskus profiloin tuntemiani ihmisiä kirjoittamalla. Jälkikäteen kun luen niitä profilointeja, se antaa minulle aihetta miettiä, tunnenko toisen todella hyvin. Ja kuvaanko hänet ehkä jotenkin väärin, teenkö hänelle oikeutta siten kuin kuuluisi. Voisinko käyttää jotain hänen piirrettään joskus jossain tarinassa? Itseäni en ole profiloinut, en vielä uskalla.

Käytän kirjoitusharrastusta myös muutenkin. Jouluna teen rakkaimmilleni joulukirjeet, joissa haluan muistuttaa heitä siitä, miten mahtavia he ovat. Kiitän ihanista asioista, selitän joululahjani taustaa ja kehun niistä asioista, joista todella on aihetta kehua. Asioista, joista en ehkä joka arkipäivä muista heille mainita. Ja joka vuosi ne kirjeet saavat (ainakin saamieni tietojen mukaan) lukijansa, samoin myös minut, liikuttumaan.

1 kommenttia:

  1. Toho kohtaan, jossa sanoit et haluut tuottaa lukuelämyksiä niin muista, et äikän esseekoe on se lukiojuttu, jossa voit toteuttaa ittees! :> Siinä tehtäväs on saada aikaan huikee elämys. Muutenha nää kaikki kokeet on vaa analyyttisia juttuja. Lukio on tylsä, eikö :/ ? Mut sit ku yliopistoo pääset ni väitöskirjassas voit jaaritella vapaasti : D

    VastaaPoista