keskiviikko, 25. tammikuuta 2012

Liikaa asiaa!

En oo nyt vähään aikaan päässy avautumaan blogissa mun mielessä pyörivistä asioista, eli nyt ois sitten senkin paikka! Aiheet vaihtelevat hyvin suuresti, lähinnä sen mukaan mikä on koskettanut elämääni minäkin päivänä ja kuinka syvästi.

  1. VAALIT
    Kahdesta hyvästä ehdokkaasta on pakko valita nyt Niinistö. Pitäisin muuten Haavistoa hyvänä ehdokkaana, mutta käsitykseni avioliitosta vastaa Niinistön kantaa. Arvo on minulle hyvin tärkeä, eikä mielestäni uskonasioita pidä sekoittaa tasa-arvoasioihin. Minäkin sallisin Niinistön tapaan jonkinlaiset "pariliitot", eli lain tuomat avioliiton kaltaiset sitoumukset homopareille ilman kirkon kannan lyttäämistä. Se ei vähentäisi tasa-arvoa mihinkään.
  2. MISSIKISAT
    Ei uskoisi että kaikista maailman ihmisistä juuri minulla olisi asiaa missikisoista. Mutta kyllä vain, vieläpä paljon:
    A) Miksi ihmeessä puhutaan missikilpailujen glamourista, kun lähihoitajatyttöset heiluvat hirveät meikit naamassa alusvaatteisillaan? Mitä glamouria on naisen oikeassa esineellistämisessä, ennen missit sentään kuvattiin pääasiassa vaatteet päällä! Samoin se järkyttävä pakkelikerros vie huomiota, kisassahan etsitään ulkoisesti ja sisäisesti kaunista. Mielestäni kuppikoot ja hiuslisäkkeet eivät ole tässä asiassa olennaista, vaan luonnollinen kauneus. Tätä kauneutta voitaisiin korostaa KEVYELLÄ meikillä.
    B) Kauneusleikkaukset eivät kuulu tämän kilpailun piiriin, unohtakaa se heti. Kilpailussa ei ole ideaa jos kuka tahansa Leikattu-Leena voi tulla julistetuksi Suomen kauneimmaksi. Ei vastaväitteitä.
  3. TUPAKKALAKI
    No johan on oikeasti kun kaikki laitetaan piiloon, etteivät lapset ja nuoret saa vaikutteita. Sama se on minkä bunkkerin suojissa ne tuotteet on, lapset näkevät vanhemmat kuitenkin kotona tupruttamassa. Vastuu on vanhemmilla; millaista esimerkkiä näyttää ja miten kotona kasvatetaan & opetetaan päihteistä.
  4. YLEINEN KUKKAHATTUTÄTEILY
    Armaassa oppilaitoksessanikin on niitä ihmisiä, joiden mielestä kaikille tasan saman verran ja lapset pumpulilaatikoihin ja on joo tosi loukkaavaa sanoa, että on eri mieltä jne. Ai että miten kismittää kun joku jaksaa oikeasti kasvattaa palkokasviviljelmän nenän lisäksi myös aivoihin jostain ihan pikkujutusta, esimerkiksi nyt kohutusta Putouksesta! Huumorintajua ihmiset, ei se ole niin vaikeaa. Kaikkien kaveri ei voi eikä tarvitse olla, mutta ei väkisin kannata etsiä kaikesta sanotusta kielteistä sävyä!
  5. ÄIDINKIELI & SEN OSAAMINEN
    Kohtasin tänään töissä huumorisisältöisen viestin Veikkaus-lapussa, mutta koko ilo meni siihen että lapussa oli yhdyssanavirheitä. En siedä sitä sitten millään, että suomalaiset eivät jumankeuta osaa omaa kieltään! Eri asia jos kirjoitat nopeasti tekstiviestiä tai mesetät tai pidät tällaista rupublogia, ei ole niin nuukaa. Mutta kun jätä julkiselle paikalle lapun, jossa koetat olla oivaltava ja hauska, niin opettele edes kirjoittamaan.
  6. TEINIKÄNNIT
    No nyt on ihan vaan avauduttava, kun suorastaan vituttaa tuo teinikännipelleily ynnättynä Facebookiin. Lapset lapset, jos juotte alaikäisinä, koko homman tarkoitus on olla jäämättä kiinni. Facebookseinälle postaaminen ei juurikaan helpota tätä salassapitoa, eivätkä lukuisat kännikuvat ole mummojesi, tätiesi tai opettajiesi mielestä yhtä hienoja kuin räkäisesti nauravan kaveripiirisi. Sama pätee ihan täysi-ikäisiinkin, olet vain tyhmän murkun oloinen kännikorostuksellasi. Eikä siinä mitään, jos haluat hiukan brassailla että kun oli hauskaa, siihen riittää lyhyempikin selostus. Ole myös ovela ja kunnioita sisäpiiriläisyyttä salamerkityksillä. Lisäksi säästä meidän vanhempien hermoja ja vatsalihaksia, sillä alaikäisten sekä täysi-ikäisten liioittelevalle leijumiselle nauraminen on suurta hupia. Oikeasti, kavereiden kanssa se on hauskimpia ruokapöytäpuheenaiheita!
  7. YKSITYISELÄMÄNI :)
    Auto on rikki, saldo kiinni (kyllä, aikuisella ihmisellä saldo...) ja miesongelmat vaivaavat muutenkin sekavaa päätäni. Oma ulkonäkö on kuin kauhuelokuvasta ja en oo pariin yöhön nähny unia (se on mulle tosi ahistavaa)! Viikonloppuna laatuaikailen rakkaan Satun kanssa, se tulee tarpeeseen.

Ps. Kuka lähtee Llanfairpwllgwyngyllgogerychwyrndrobwllllantysiliogogogochin kylään mun kanssa? ;)

4 kommenttia:

  1. Tosiaan asiaa näytti olevan niin paljon ett mä luin vaan osan (esim.vaaleista jauhaminen tulee jo korvistakin ulos...)... On mullakin (aikuisella ihmisellä) saldo,eiköhän se oo ihan okei :) Eihän toi kyseinen kylä oo edes kauheen kaukana,mikäli oikein ymmärsin,Englantiin lentään about kolme tuntii :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sillä koetinki vähän jakaa tätä tekstitulvaa, että mahdollisille lukijoille on helpompaa bongata heitä itseään kiinnostavia asioita :DD Hyvä jos helpotti yhtään!

      Poista
  2. Tiedätkö sitten mikä on Haaviston avioliittokäsitys? Itse en ole ainakaan kuullut tai lukenut siitä mistään. Presidentti ei ole päättämässä avioliittoon liittyvissä kysymyksissä, joten mitä sitten vaikka presidentti olisi homo?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän kyllä ettei presidentti päätä asiasta, mutta tietysti haluaisin että maatamme "johtaa" henkilö, joka jakaa minulle tärkeitä arvoja. Homous ei nyt ole asian ydin, vain se avioliittokäsitys. No hard feelings.

      Poista